London bridge is falling down

Pieniä uutisia nyt minunkin elämästäni pitkästä aikaa ja otsikosta voitte varmaankin jo päätellä jotain. En siis lähteny Irlantiin tai muuallekaan enää tämän vuoden puolella, mutta tammikuun toisella viikolla pitäisi lähteä kohti uutta seikkailua, eikä sen pienempi paikka ole kyseessä kuin itse Lontoo.

Asioiden on siis ilmeisesti tapana selkiytyä kun vähän aikaa katselee ja ihmettelee ja näin kävi sitten minullekin ja facebookin kautta tuli vastaan hyvältä vaikuttava suomalais-englantilainen-perhe johon olisin sitten liittymässä tammikuussa ainakin kahdeksaksi kuukaudeksi, jos kaikki nyt vain menee hyvin. Perheen äiti on suomalainen ja isä britti, kaitsettavat lapset ovat 8-vuotias tyttö ja 5-vuotias poika. Sähköpostien perusteella äiti vaikuttaa oikein mukavalta henkilöltä ja nykyisen au-pairin antamin tiedoin lapsetkin kuulostavat ihan kivoilta tapauksilta. En uskalla vielä jännittää tai hehkuttaa, koska vaikka lentolippukin on jo valmiina, niin jotenki ei vaan uskalla hyppiä lattiasta kattoon. Onhan se Lontoo kuitenkin melko hurjan kuuloinen määränpää tällaiselle pienen paikkakunnon tytölle. Vähän olen uskaltanut haaveilla ja miettiä, että ompa kyllä, mutta ensimmäisen kerran iski sellainen "Mää meen tonne!" fiilis kun olin katsomassa Thor: the dark world- leffaa ensi-illassa. Että vielä mennään hissutellen, enkä aivan hypettäen viitsi kavereillekaan asiasta kertoa vaan melko vakavina ollaan vielä oltu.

Mitä sitten olen tehnyt täällä Suomenmaalla? No ensin tappelin ja itkin työkkärin kanssa, mikä nyt on aika arkipäiväistä meille pohjoisen maan asukeille, sitten hain töitä ja sain niitä, wuhuu! Olen siis nyt kouluavustaja paikallisella ala-asteella. Sitten itkin Kelan lappujen kanssa, mikä on myös aika normipäivä. Sitten olen ollut töissä ja ollut töissä, käynyt Ikeassa ja nukkunut päikkäreitä. Eli ei mitään kovin merkillistä. Työ on ollut paikoin raskasta, mutta alan tottua, alan nauttia ja työ tuntuu palkitsevalta, tuntuu että minusta on ainakin välillä apua, tuntuu että omaa työtä arvostetaan ainakin vähän. Tunteita joita en Belgiassa kokenut kovin vahvasti. Mutta kaiketi tuo opetustyö on se meikäläisen tulevaisuus, omalta ainakin alkaa tuntua.

Että sellaista :)

P.S. Kaipaatteko vielä postausta Belgian ajoilta? Tallessa on muun muassa turisti kuvat Brysselistä ja melko hyvät muistikuvatkin tuosta päivästä. Muutenkin postaus ideoita saa heitellä.