Viimeinen vuorokausi Belgiassa

Okei ei nyt vielä ole lähtenyt viimeiset 24tuntia kulumaan, mutta kuitenkin jo muutaman tunnin kestänyt sunnunta tulee olemaan viimeinen kokonainen päiväni Belgiassa, maanantaina kello 11.40 paikallista aikaa pitäsi Finnairin lentokoneen lähteä lennättämään minua takaisin koto Suomeen.

Viikko sitten keskiviikkona lähdin perheen luota ja majoituin perhetuttujen luo ja olen viimeiset kaksi viikkoa kuumeisesti yrittänyt etsiä uutta perhettä, mutta vielä ei ole tärpännyt. Saisin jäädä tänne vielä pitemmäksikin aikaa ja sain jopa todella hyvän tarjouksen jonka siivin jäädä pidemmäksi aikaa ja olen siitä hyvin kiitollinen, muta silti päädyin tulokseen että on aika palata kotiin. Harmittaa tosi paljon en olisi vielä valmis lähtemään kotiin, mutta en pysty jäämään tännekään, aiemmin olin jo lievän masennuksen partaalla, odottaminen ja se ettei kukaan vastannut hakemuksiin tai jos vastasi sieltä tuli aina suora "Ei" oli ja on edelleen aivan kamalaa. Uuteen maahan asettuminen vie paljon voimia ja on rankkaa vaikka kaikki menisikin hyvin ja nyt kaikki ei mennyt hyvin, olen itkenyt ja olen itkenyt paljon ja on tuntunut tosi pahalta. Totesin, että minulle paras vaihtoehto on palata kotiin sinne, missä saan tavarani paikalleen ja missä kaikki rakkaat on. Päätös tuntuu pahalta, tuntuu että luovutan enkä saa enää toista mahdollisuutta, mutta toivottavasti niin ei ole. Suunnitelmana ei ole vielä luovuttaa jatkan perheen etsimistä Suomesta käsin, missä minulla on muutakin tekemistä kuin jatkuvasti avata läppäriä ja tarkistaa sähköpostia ja viestejä Aupair Worldissä. Toinen "vaihtoaika" lähenee, sehän on joulu-tammikuussa ja toiveissa olisi viimeistään silloin päästä yrittämään uudelleen, vaikka nyt kaikki tuntuukin aivan mahdottomalta ja siltä, etten kumminkaan pääse lähtemään edes silloin. Olen raastanut omia ja läheisteni hermoja stressaamisella ja jatkuvalla murehtimisella tulevaisuudesta.

Tämä minun tarinani on siis tällainen, mutta toivotaan ettei se vielä lopu tähän vaan pääsisin vielä lentokoneeseen kohti uusia seikkailuja ja unelmia. Palaan siihen ensimmäiseen lähtöpisteeseen, mistä muut yleensä aloittavat au-pair unelman tavoittelun ja josta monet kertovat myös blogeissaan, host-perheen etsintään. Tästäkin reissusta on varmasti opittu paljon, vaikka tällä hetkellä en pysty ajattelemaan tilannettani kovin kauaa ilman itkemistä ja surkuttelua, etten enää pääse minnekkään enkä koskaan pääse asumaan ulkomaille jne.

Eli kotiin päin suunnataan laukut on jo pakattuna, mutta toivotaan että viimeistään tammikuussa pääsisin Englantiin tai Irlantiin ja saisin jatkaa tätä tarinaa pidemmälle. Pitää varmaan myös kehitellä uusi nimi blogille, koska vuosi Tintin maassa toivottavasti tulee muuttumaan vuodeksi (tai edes melkein vuodeksi) noilla unelmissa pitkään siintäneillä Britteinsaarilla.