Heissan jälleen! Nyt saatte hieman tietoa siitä, miltä meikäläisen arki täällä kutakuinkin näyttää. Melko hyvin pystyn tavallisetkin päivät jo selkiyttään, vaikkei sellaisia toistaiseksi ole yhtä enempää ollut, mutta kuitenkin kaikki niidenkin päivien hommat on käyty läpi tavalla tai toisella.
| Mun ohjekansio, johon ois tarkotus kerätä seuraajalleni vielä vähän enemmän infoa... |
Meikäläisen päivät vaihtelee tosiaan host-äidin työpäivien mukaan; viikossa ois normaalisti kaks tai kolme ihan kunnon päivää ja loput arkipäivistä semmosia, että auttelen tarpeen mukaan. Yövuoro päivistä en vielä osaa sanoa, miten ne tulevat tarkalleen menemään, mutta ns. pitkät päivät ja lyhet tiedän. Jos minä olen vastuussa school runista ja matka taitetaan bussilla niin pomppaan ylös seitsemältä (siis ihan oikeasti pitää pompata ylös, että saa ittensä hereille go me). Sitten herättelen lapset, hoidan pojan jalkojen ja käsien rasvauksen ja autan pukeutumisessa ja hampaiden harjauksessa. Tyttö hoitaa pukeutumisen, hampaa ja hiusten harjauksen pienellä patistamisella suht hyvin itse. Molemmat vähän huonoja herääjiä, kuten allekirjoittanutkin, ja poika jaksaa välillä vähän kiukutellakin, että nopeammin hommat hoituu kun auttaa. Kun nämä hommat on hoidettu niin pienet aamupalat =muroja tai leipää, naaman eteen ja sitten kengät jalkaan ja takit niskaan ja käppäilemään bussille. Bussista riippuen ulkona talosta pitää olla vartin vaille kahdeksan tai viisi yli kahdeksan. Koulu alkaa molemmilla ennen ysiä. Jossain tuossa aamutointen välissä pakkaan myös luncboxit, tässä taloudessa sisältö on yleensä kolmioleivät + kolme juttua (esim. jogurttia, pieniä suolakeksejä, välipalapatukka, jogurtti päälysteisiä marjoja tms.).
| Minun kalenteri, jonka sain isoveljen tyttöystävältä lahjaksi :) Helppo suunnitella päivät, kun ihana kalenteri. |
Kun lapset on koulussa niin saatan pyörähtää Suttonin keskustassa joskus jotain tarttuu mukaan josks ei. Joskus käyn Starbucksissa teellä ja keksillä joskus en. Sitten jossain välissä suuntaan kotiin. Koomailen puolesta tunnista reiluun tuntiin, säälittävä minä. Viimeistään vähän ennen kahtatoista saan taas buustin alkaa oikeasti töihin, mikä tarkoittaa pyykit koneeseen ja alakerran imurointi. Imuroin aikalailla päivittäin alakerran lattiamaton takia, yläkertaa en ole toistaiseksi ehtinyt imuroida, kun host-äiti aina ehtinyt ja täällä ei niin usein tarvi imuroida kiitos uuden puulattian. Kerran viikossa pyyhin myös pölyjä, mm. huomenna vuorossa se ja yläkerran imurointi. Tiskit ja tiskikoneen + keittiön tasot hoidan yleensä ennen koomailua. Lisäksi tuon maidot sisälle, laitan käytetyt pullot ulos, vien roskat jos muistan ja hoksaan. Yleensä saan tuon ns. buustin kello 12.00 ihan vain koska 12.30 tulee Hollyoaks, jonka yleensä katson päivällä ellen illalla ole voinut katsoa.
| Lukemista ja musiikkia |
Äiti ja isä voi olla nyt ylpeitä nääs, musta on kehkeytynyt melkonen teho siivooja, koska yleensä Hollyoaksin jälkeen saan jo todeta, ettei mahollisesti oo ennen kouluhakuja muuta hommaa kuin ripustaa pyykit ja laittaa uus koneellinen pyörimään, eikä ees se imuroimisen aloittaminen tai sen hoitaminen oo nykyään niin kamalaa ku ennen. Tämä aika yleensä käytetään sosiaaliseen kanssakäymiseen internetissä, lukemiseen; pääsykokeita tai les misérablesia, päikkärit, tv:n katsomista tai sitten pistäydyn Sainsburyssä jos tarvin jotain. Tänään olikin sellainen päivä että pistäydyin kaupassa tarkoituksenani ostaa naamaan jotain tehokkaampaa puhdistusainetta ja kuten yleensä nämä "nyt haen tän yhen jutun" päättyy siihen, että mukaan tarttuu myös ainakin yksi suklaalevy. Tänään niitä tarttui kaksi, koska oreo-suklaa oli vaan punnan per levy. I ain't even mad. Lisäksi meillä on aika miellyttävä posteljooni, joka eräänä päivänä koputteli ovelle kun paketti ei mahtunut luukusta ja varsinkin tällä viikolla mies parka on ollu mun salainen kyyläyksen kohde, koska odotan hartaasti Suomesta lähetettyä kirjan, uudet villasukat, korjauslankaa vanhoille sukille ja (toivottavasti) suklaata sisältävää pakettia saapuvaksi.
| Perinteiset takiaiset kaupasta |
Jos host-äiti on töissä tai muuten kiireinen, niin minä lähen kahden jälkeen bussilla kohti kouluja hakemaan lapsukaiset kotiin. Kotiin päästyä saavat sitten siihen astisesta käytöksestä riippuen pelata jonkun aikaa, kun minä laitan ruokaa. Ruuan jälkeen sitten katotaan molemmilta läksyt ja luetutetaan. Ruuaksi on tähän mennessä ollu aika perussapuskoita; pottuja, riisiä tai pastaa, kanan, kalan, nugettien, kalapuikkojen tai lihapullien kera. Lisäksi aina väliin porkkanaa ja herneitä lisukkeiksi. Ja pari kertaa on myös ollu ihan chipsejä. Mää oon selvästi kouluavustajana oppinu liian tarkaksi luetuttajaksi, kun aina väliin meinaavat pienet koululaiset turhautua kun minä huomaan heti jos jotain ei lausuta kunnolla tai hypätään sanojen yli ;) Läksyjen jälkeen sitten tehdään jotain, mitä lapset haluavat tai sitten monesti omatoimisina tekijöinä tekevät paljon myös itsekseen ja minä siinä sivussa valvon ja lueskelen. Seitsemän aikaan alkaa sitten päivästä riippuen kylpyyn ja suihkuun patistelu ja pojan kanssa taas jalkojen ja käsien rasvailu ja yöpuvut molemmille päälle mieluiten kasiksi.
| Pitäkää salkkarinne, minä katon brittisaippuaa |
Yöpukujen jälkeen onkin sitten iltapalan aika ja hampaitten pesua ja yleistä löllöilyä. Yleensä jompi kumpi tai molemmat vanhemmista on ehtiny tulla kotiin sillen, ettei mun oo vielä ihan nukumaan menoa hoitaa, mutta eiköhän sekin vielä tässä ajallaan hoideta. Kun vanhemmat tulee niin mää olen off ja yleensä hengailen alakerrassa, syön itekki siinä jotain iltapalaa tai sitten tuun omaan huoneeseen lueskelemaan/kattoon tv:tä/ koneelle.
Niinä päivinä, kun perheen äiti on kotona niin teen aikalailla samoja hommia mutta hieman eri määrinä ja silloin saatan yrittää sopia päivälle jotain menoja muitten ihmisten kanssa.
Että sellaista tuo meikäläisen arki, melko helppoa kauraa monen muun au-pairin hommiin nähen, mutta ihan tarpeeksi tällaiselle laiskimukselle. Vielä pitäisi jossain vaiheessa aloittaa jonkinlainen lenkkeily ja muu liikunta ihan vaan terveenä pysyäkseen ja tekemisen takia :)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti