No niin, pitkästä aikaa taas kuulumisia täältä sateen keskeltä. Edellisestä päivityksestä onkin jo tovi, mutta syy on ihan vain se, ettei hetkeen ole tapahtunut edes mitään erikoista. Tai ellei lähes viikko sitten tapahtunutta Lontoon farssia lasketa mukaan... No sanotaanko nyt, että edellinen ja tämä viikko ovat kuluneet muutoin rattoisasti töitä tehden, lukien ja löhöillen, viime sunnuntaina kävins syömässä Wagamama- nimisessä ravintolassa erään tanskalaisen au-pairin kanssa ja voi että se ruoka oli kyllä hyvää. Ja minä jaksoin syödä kaiken, ihan kaiken! Tämä ei siis ole tavallista, jos käyn ravintolassa, aina tulen täyteen ennen kuin lautanen on edes puoliksi tyhjä.
Sitten, kun muuta ei olekaan tapahtunut voinen siirtyä kertomaan viime lauantaisesta Lontoon seikkailusta, joka tosiaan olisi voinut mennä helpommin ja paremmin ja josta on opittu paljon (=ota se kartta vaan suosiolla mukaan).
| Victoria Station |
Päivä lähti tietenkin käyntiin sillä, että olen jo herätessäni hieman myöhässä aikataulusta, koska minustahan on taas jälleen tullut lähes krooninen myöhästelijä, mikä onneksi näkyy vain kun tapaan ihmisiä vapaa-ajallani. Mutta empä usko, että kotipuolessakaan kaverit ole ihan tottumattomia tämän leidin myöhästelyihin köh köh. No lopulta sitten pääsin Victorialle, jossa minua yksi suomi au-pairi jo odottelikin.
| Jotenkin muistui mieleen Belgia... |
Victorialla innostuin taas hieman kuvailemaan ympäristöä, koska tuossa aseman lähellä oli tosi paljon hienoja lukaaleja. En nyt laita kuvia sen enempää niistä, koska laatu ei ihan ollut kohdillaan ja no muutenkin, ei ne niin mielenkiintoisia olleet.
| Tämän kerran kokoelman aihe: musikaalit |
Victorialta sitten suunnattiinkin bussilla kohti Oxford Streertiä. Alunperin oli tarkoitus käydä tosiaan katselemassa vähän nähtävyyksiä tällä kertaa, mutta myrskyvaroitusten takia päätettiin, että vain käytäisiin vähän ostoksilla ja syömässä.
| Psst...kattokaa tota rakennustaki, ku on hieno. |
No shoppailemaan sitten päästiin, mutta eipä näkynyt myrskyä aamun sateiden ja tuulen jälkeen sitten missään. Okei kyllähän tuolla keskustassakin tuuli, tai ainakin seuralaiseni jaksoi siitä aina väliin huomauttaa, mutta enhän minä Oululaisena tommosia pikku tuulista kavahda. Käytiin sitten myös Starbucksissa (joo tiedän tiedän, että valitin aiemmin) aamiaisella, koska ainakin minulla oli aamun äkkilähdössä jäänyt aamupala välistä. Olen myös mieltynyt Starbucksin lämpimiin aamiaissämpylöihin, tai mitä ikinä ovatkaan, erityisesti Great English Breakfastiin.
| Where are we!! |
No aikamme kierreltyä ja aamiaisen jälkeen hyppäsimme bussiin, jonka oli tarkoitus viedä meidät British Museumille. Mitä opin tästä reissusta, katso vähän tarkemmi, minne se bussi menee ja mihin suuntaan. Bussi siis oli ihan oikea, mutta suunta vain hieman väärä ja ihan hyvän matkaa sillä ajelimme, kunnes oli myönnettävä, että tämä ei vie meitä mihinkään. Ei siis mitään tietoa missä kävimme, mutta hukassa oltiin. Onneksi bussia tulosuuntaan ei tarvinnut paria minuuttia enempää odottaa.
| British Museum |
No lopulta sinne British Museumillekin pääsiin ja kävi ilmi, ettei tuohon matkaan olisi edes bussia vaadittu. Great. Ainakin osaan yhteen paikkaan nyt sitten suunnistaa ilman kartaakin. Sisälle ei tällä kertaa poikettu.
| Tuol oli joku semi hieno kirkko |
| Fredie oli vähän pelottavan näkönen läheltä |
Seuraavaksi lähdimme etsimään China Townia sen perusteella, minne muistin kulkeneeni ensimmäisellä Lontoon reissulla Millan kanssa. Arvatkaa löytyikö. No ei. En kyllä tajua, miten täällä Lontoossa mun normaalisti niin hyvä suuntavaisto on ihan eksytys laatua. Brysselissäki oli niin helppo aina löytää paikkoja. Tai sitten vain onnistuin aina eksymään siellä sinne minne olin menossa.
Lopulta otettiin tube Picadilly Circukselle.
| Sori huono kuvanlaatu. |
Löysimme China Townin, muttemme etsimäämme ruokapaikkaa, koska kaikki paikat olivat täynnä eikä osattu valita, minne mennä. China Townin ja British Museumin lisäksi emme siis onnistuneet/ehtineet löytää tietämme muille nähtävyyksille.
| Arvatkaa kuka hypetti taas, kun tuo teatteri tuli vastaan. |
Do you hear the people sing!! Olin taas aivan täpinöissäni, kun Les Misérables- teatteri tuli vastaan. Kirjasta on enää reilu kolmesataa sivua jäljellä. Jospa sitä huhtikuussa pääsisi katsomaan ihan livenä, kun elokuvan osaa jo ulkoa :D
| Tämä paita puhutteli minua syvällisesti |
Eli melkoinen epäonnistumisien reissu tuo Lontoon käynti, mutta jospa ensi kerralla tosiaan otan sen kartan mukaan ja löydän tieni haluamiini paikkoihin. Ehkä käyn vielä helmikuun lopussa, ennen kuin äiti ja isäpuoli tulevat käymään, oikeasti tarkistamassa miten pääsen minnekin. Ostoksia en tälläkään kertaa tehnyt hirveästi. Ostin yhden kirjan ja Charlie Casanova- elokuvan, joka oli kyllä yksi hämmentävimmistä elokuvista joita olen koskaan nähnyt. Niin ja kuvassa näkyvän kissapaidan. Olen tähän mennessä onnistunut siis ostamaan yhdet housut, kegät ja kaksi paitaa täällä ollessani. Niin tosiaan en ilmeisesti kertonut, että kävin ihan alku kuusta myös Lontoossa. Tarkoituksenani oli ostaa uusi akku läppäriin, minkä teinkin ja yllättävän helposti kiitos Apple storen auttavaisten myyjien. Ja tuolloin mukaan tarttu Doctor Who-paita ja jälleen pari leffaa, joita ei Suomesta löytäisi ei sitten millään.
Sunnuntaina kävin sitten syömässä, kuten jo aiemmin mainitsin ja onnistuin jälleen myöhästymään, koska menetin ajantajun varatessani pääsykokeita varten lentoja Suomeen. No onneksi myös tanskalainen ystäväni oli menettänyt sinä aamuna skandinaavisen täsmällisyytensä, eikä hän joutunut odottelemaan minua minuuttia kauemmin.
Maanantaina käytin lapset uimassa ja haaveilin siellä sittä erään punapäisen uimaopettajan perään. Kyseessä siis ihan kunnon gingerhead Weasley tyyliin. Muuten tämä viikko onkin sitten ollut täynnä school runeja ja lukemista. Viikonlopun aion vain löhötä, lukea pääsykokeisiin ja katsoa elokuvia.
Kiitän ja kuittaan.
Heiiii mihinkä sää oot hakemassa? :) Eikö sulla ollu joskus mielessä se Rovaniemen oikkis? Ku määhän pääsin sinne Rolloon opiskelemaan ni ois aika fine jos sääki oisit siellä! ;D
VastaaPoistaKivalta kuulostaa sun Enkkuelämä! :D
En ihan oikkikseen ku valtio-oppia, mutta tänä vuonna en voi hakea ku en ehi kokeeseen :)) Haen tänä vuonna vaan Ouluun lukemaan enkku, saksaa, äikkää ja hissaa, kattoo nyt mitä sitten tekee jos ei pääse noista mihinkään. Ja joo onhan tää aika lupsakkaa menoa täällä ;D
Poista