Päivät käyvät vähiin

Katsohan sainhan pidettyä suunnitelmastani kiinni ja blogattua jo tänään. Hyvä minä! Tämän postauksen kuvat ovat tältä ja viime viikonlopulta.

The Jungle Book- penkki

 Viime viikonloppuna käytiin siis suomineidon kanssa pelaamassa pesistä muiden suomalaisten kanssa, myös Cardiffin seuralainen oli paikalla pelaamassa. Enpä kyllä ainakaan itse ollut mikään kovin hyvä, vaikka vielä lukiossa jotenkin osuin palloon, plus ne muut oli jotain himo pelaajia. Mutta mukavaa oli ja tulipahan pelattua pesistä pitkästä aikaa ja viimein vierailtua siellä merimieskirkollakin.

Mun orava kaveri, joka melkeen tuli luokse kun sitä kutsu

 Pesiksen jälkeen suuntasimme sitten Greenwichiin etsimään pubia, jossa lounastaa, kun siellä suunnalla kerran oltiin. Kätevästi bussi jätti meidät Wetherspoonsin oville. Kun oli kuvut täytetty suuntasimme sitten yliopisto alueelle ja Greenwich puistoon ja mäen huipulle tutkimaan observatoriota hieman lähempää. Eihän se auki ollut, mutta ulkoakin aika hieno pytinki. Tapasimme matkalla myös söpön oravan, josta sain parikin hyvää kuvaa ja joka melkein tuli luokse, kun minä sitä siinä yritin houkutella, mutta säikähti sitten jotain.

 Mäen päältä oli hienot näkymät.

 Sitten minun kinuamiseni jälkeen nappasimme bussin North Greenwichiin ja kun oysterilla pääsee mihin vain Lontoossa, niin päädyimme Emirates Air Line gondoli hommaan, joka siis on suht nopea tapa päästä Thamesin yli. Kyllä tuolla korkeuksissa roikkuessa vähän jänskätti. Ei ois äiti sulle sopinu tämä ajelu, kun vaijerin varassa roikutaan ties kuinka korkealla. Näkymät oli kyllä hienoja.

O2

 Eilen sitten lähdimme Suomineidon kanssa (seikkailu illan jälkeen) kohti Lontoota. Suunnitelmissa shopata ja ottaa turistikuvia ja illan päättäisi sitten musikaalispektaakkeli! No ensin menimme Kings Crossille tarkoituksena ottaa se Potter- kuva, mutta arvatkaa kun sinne kärrylle oli hirvee jono, niin ei jäätykkään odotteleen ja suunnattiin Picadilylle hakemaan liput ja sitten Trafalgarille jellonia katsomaan. No just mun tuuria tieteski, leijonat oli aidattu! Siis en saanu kumpaakaan noista turistikuvista, kun Trafalgarilla oli eilen joku tapahtuma niin en päässy vielä ottamaan kuvaa leijonien kanssa. Entäs sitten se shoppailu? No kyllähän niitä kauppoja tuli kierreltyä, mutta eihän sitä tieteskään löydä mitään sillon ku pitäs ja vois ostaa jotain kivaa.

Kiina kissa

 Aikamme pyörittyä keskustassa suuntasimme sitten takaisin Picadilylle ja sitä kautta Queen's theatre:lle. Kyllä vähän jänskätti. En alunperin, kun Les Misérables musikaali valtasi elokuvateatterit ollut lainkaan kiinnostunut, mutta sitten jostain mielijohteesta päädyin sitä Finnkinoon katsomaan. No olihan se mahtava. Aivan tajuttoman hieno, eikä minua ensi hämmästyksen jälkeen haitannut lainkaan, että koko ajan vain laulettiin. Jälkeenhän elokuva on katsottu jos kuinka monta kertaa ja tänä keväänä sain viimein kahlattua lähes tuhat sivuisen opuksenkin läpi niin saattoi hyvillä mielin lähteä katsomaan ihan live musikaalia.

Paikat eivät olleet ihan parhaat. Isoimpien lavasteiden kanssa jäi päitä puuttumaan, kun katto oli tiellä, mutta muuten näki oikein hyvin ja kuuli loistavasti. Näyttelijät olivat todella hyviä ja lauloivat äärettömän hyvin. Ja kyllähän se vain oli hieno. Laulut yhtä hyviä kuin aina ennenkin. En ole kirjan lukemisen jälkeen katsonut elokuvaa, joten nyt oli hienoa osata yhdistellä kaikkia pieniä faktoja mielessään lavan tapahtumiin tai hahmojen käytökseen. Omia lemppareitani olivat tälläkin kertaa Enjolras kumppaneineen. Suosittelen kyllä käymään musikaaleja katsomassa, jos Lontoossa käydessään saa varattua aikaa ja rahaa, koska hieno kokemushan tuo oli ja teatterikin oli aivan älyttömän hieno. Mukavaa vaihtelua oli myös se, että monta kertaa Oulun kaupunginteatterissa käytyä oli vihdoin aivan uusia naamoja lavalla haha.

Että sellaista nyt menneinä viikonloppuina. Aika alkaa tosiaan käymään vähiin. Kokonaisi päiviä Englannissa jäljellä vain neljätoista. Viikonloppuja kaksi ja ne on suunniteltu täyteen ohjelmaan. Vielä on paljon nähtävää (ja minä tahdon sen jellonakuvan!!). Tunteet ovat sekalaiset. Tuntuu hassulta palata takaisin Suomeen, kun ei tiedä mitä aikoo elämällään tehdä, mutta eiköhän se joskus selviä. Elokuun aion kyllä vain olla täysin lomalla, ilman stressiä mistään. Eniten kyllä odotan sitä, ettei kukaan huuda minulle pitkiin pitkiin aikoihin, täällä kun lapsilla on tapana välillä huutaa jos mistäkin pienestä asiasta, kuten vaikkapa siitä kun eivät löydä kaukosäädintä ennen kuin ovat edes alkaneet etsimään sitä. On myös ihana päästä taas lenkkeilemään koiran kanssa ja sylittelemään kisuja.