Olen Suomessa. Olen ollut jo reilun viikon. Kuulostaa hurjalta, vastahan sitä vielä juostiin bussien perässä Lontoossa tai no pikemminkin kirottiin, kun niitä ei tullut. Samalla tuntuu, että enhän minä missään ole ollutkaan. Olo on vielä hieman eksynyt, johtuu varmaan lomasta, en ole ollut kunnolla lomalla ja vapaalla sitten viime kesän. Kaikki kaverit ovat suunnanneet tai suuntaamassa uusiin maisemiin ja uusiin koitoksiin ja meikäläinen se istuu toimettomana kotona. Okei olen kyllä ehtinyt tekemäänkin vaikka ja mitä, suorittanut viimeisen vaiheen autokoulusta ja käyttänyt auton katsastuksessa, käynyt leffassa ja moikkaamassa kavereita. En pysty ajattelemaan mitä seuraavaksi, koska alkaa ahdistaa kun en vieläkään mene kouluun. Ei tekisi millään mieli mennä minnekkään kassalle tai tehdä mitään, miksen voi vaan ajella halvalla bussilla ja mennä pubiin istumaan ja pohtimaan elämää. Oulussa tee mieli enää edes ajaa bussilla, kun rakas luottobussini on korvattu huonomman yrityksen busseilla, jotka ovat kuin saunoja ja penkit epämukavat ja bussitkin myöhässä. Vaihtoehtoja on liikaa, eikä mikään tunnu oikealta, kaikki tuntuvat sulkevan jotain tärkeää pois.
Viimeiset päivät Englannissa menivät hujahtaen ohi. 27. päivä en ehtinyt edes kunnolla pysähtymään ja miettimään, että vuosi sitten sinä samana päivänä lähdin lentokoneella kohti Belgiaa ja miten nyt sitten vuosi sen jälkeen palasinkin kotiin aivan toisesta maasta. En oikein missään vaiheessa ehtinyt sisäistää ajatusta, että todella olin lähdössä. Perheen hyvästelykin sujui yllättävän kivuttomasti, vaikka meinasi tippa tulla linssiin kun sain läksiäislahjaksi karkkia ja lahjakortin kirjakauppaan. Myös tytön itku, ettei tahtonut minun lähtevän tuntui pahalta, kun ei sitä itsekään tavallaan halunnut lähteä, vaikka silti tiesi että kyllä nyt on hyvä palata kotiin miettimään tätä elämää.
Lennot kotiin menivät hyvin ja ylipainoinen laukkunikin päästettiin menemään ilman lisämaksuja. Kotona oli äiti ja veli odottamassa ja kissakin juoksi ulkoa sisälle, kun sitä huhusi ja koira meni höperöksi. Oli mukava päästä lenkille ja laukkukin tuli purettua samana iltana melko helposti, vaikka velikin onkin asettunut huoneeseeni tavaroineen.
Arki rullaa, mutta monesti tulee tyhjiä hetkiä, kun kaikilla muilla on menoja ja tekemistä ja itse vaan istuu kotona ja murehtii kun aikaa on liikaa, eikä tiedä mitä sillä tekisi. Pelottaa ajatella, että mitä sitten, kun oikeasti kaikki lähtee uusille paikkakunnille ja aloittaa koulut ja työt. Mutta jospa se tästä päivä kerrallaan. Tänne vielä varmaan postailen viimeisestä viikonlopusta Lontoossa ja kuka ties, jos sitä vaikka sitten lähdenkin taas jonnekin.
Mulla on niin samat fiilikset lukuunottamatta sitä, että mulla on lähemmäs kaksi Suomessa vietettyä viikkoa takana ja mä en ole saanut tehtyä siis yhtään mitään. Mutta mitä tässä nyt tekisikään kun kaikki kaverit on mullakin häipyneet opiskelemaan tai on vaihtoehtoisesti kokopäiväsesti töissä ja omistaa uudet kaveriporukat ja poikaystävät ja mitä vielä. Tuntuu siltä että Elämä isolle eellä loppu siihen pisteeseen kun lentokone laskeutui Suomeen ja nyt sitä vaan ollaan. Mua ei todellakaan haittaisi edes kaupan kassalla istuminen. Voisin tehdä duunia vaikka mäkkärissä kunhan olisi jotain tekemistä, mutta kun ei niin ei... Kun olis ees sitä rahaa. Olisin valmis lähtemään heti parin viikon päästä uuteen reissuun jos pankkitilin saldo jotenkin maagisesti nostaisi päätään. Huoh kaipa se elämä tästä hiljalleen tasottuu tai johonki suuntaan muuttuu. En tiedä mutta nyt kaikki ärsyttää ja on vaikeaa.
VastaaPoista