torstai 29. elokuuta 2013

Aika on alkanut juosta hiljaa ja niin olen minäkin

Ennen kuin saatte seuraavan Brugge- postauksen saatte tyytyä tylsään, mitä minulle kuuluu ja mitä olen ostanut jaaritteluun, koska en vielä jaksa vaivautua tekemään sitä jättimäistä postausta, vaikka sen jälkeen pitäisi tehdä toinen samanlainen, koska Ath ja ihmeeliset jättiläiset.

Viime viikonloppu oli tähän astisista viikonlopuista menevin ja ehkä hauskinkin. Perjantaina toimin lapsenvahtina, kun vanhemmat menivät ystävineen viettämään iltaa eli kontollani oli yhteensä neljä lasta, mutta selvisin! Yllättävän kivuttomasti jopa, vaikka sainkin yhdessä vaiheessa lievän hermoromahduksen, koska kello oli jo yli kahdentoista ja vanhempia ei kuulunut ja minä halusin nukkumaan ja kolme lasta oli jalkeilla. Pienin oli onneksi mennyt nukkumaan ennen yhtätoista ilman että piti edes pyytää, mutta en halunnut eikä ollut tarkoituskaan yrittää saada vanhempaa tyttöä nukkumaan kun kaverit oli vielä kylässä. Alkuun minua oli varoiteltu siitä, että vieraista lapsista poika voisi olla hankala. Pyh. Jätkä pelas koko ajan tabletilla tai wiillä ja ehkä vähän yritti leikkiä siskonsa ja vanhemman tytön kanssa, mutta oli siis tosi siivosti.

Lauantaina oli alunperin tarkoitus käydä aamupäivästä uimassa ja sitten mennä Brysseliin, koska olin sopinut Facebookissa meneväni tapaamaan joukkoa muita au-paireja. Ensimmäisenä tapasin rautatieasemalla (jossa suomalaisena olin tietenkin ainakin puolituntia etuajassa) kaksi itävaltalaista tyttöä ja yhden irlantilaisen tytön ja hieman myöhemmin joukkoomme liittyi toinen suomalainen ja kaksi ukrainalaista ja sen jälkeen poppoo vain kasvoi niin etten pysynyt enää kuin parin amerikkalaisen perässä. Itse vietin suurimman osan päivästä ja illasta suomalaisen ja irlantilaisen kanssa, lähettelin host-perheelle viestiä, että jäisin toisen suomalaisen luokse yöksi, mikä sopi hyvin. Muutkin olivat todella mukavia ja toisen itävaltalaisen ja suomalaisen kanssa tullaan ainakin näkemään toistekin, koska toinen itävaltalainen ja irlantilainen lähtivät jo kotiin (tai no irlantilainen lähtee lauantaina). Mutta sovittiin irlantilaisen tytön kanssa, että voin majoittua hänen luokseen jos päätän vuoteni aikana käväistä Dublinissa. Mahtavaa! Päivällä käytiin syömässä ja illalla suunnattiin tarkastelemaan Brysselin yöelämää, joka ei aivan hirveän ihmeellinen ollut, mutta oli aivan älyttömän hauskaa. Pitkästä aikaa sain nauraa ihan oikeasti ja sain keskustella ties mistä, eikä kukaan vaihtanut kertaakaan kieltä ranskaksi!! Itävaltalaisetkin vaihtoivat vain pari sanaa saksaksi ja minä ja toinen suomalainen vaihdettiin myös ainoastaan tärkeää infoa suomeksi. Kuulin lauantaina, että Irlannissa (ainakin uuden ystäväni mukaan) lähes kaikilla on jonkinlainen "Juoksin lehmiä karkuun"-tarina, tämä tuli puheeksi koska minä ja irlantilainen asumme landella täällä Belgiassa (meidänkin taloudessa on muuten kissan ja koiran lisäksi kana). Niin ja on kuulemma ihan normaalia, että joku jää Irlannissa maaseudulla sonnien tallomaksi, muistan nauraneeni viimeiselle lausahdukselle melkoisesti, koska ystäväni esitti sen niin luonnollisena asiana :D

Sunnuntaina jouduin harmi vain heräämään aikaisin ehtiäkseni ajoissa kotiin, koska naapuri kylässä Ath:issa oli joku paikallinen suuri kulttuurijuttu, jota mun oli pakko mennä katsomaan. Siitä myöhemmin lisää.

Tämä viikko on mennyt ihan mukavasti, maanantaina käytiin pyöräilemässä, tiistaina tytöillä oli kavereita käytiin taas melkoinen tappelu kylvyn kanssa, mutta keskiviikko menikin melko unelmallisesti. Käytiin siis eilen uimahallissa tyttöjen papan kanssa oli melko mukava kokemus, vaikken itse osaakkaan uida. Tänään kävin huomaamattani Ranskan puolella, koska menimme erääseen jättimäiseen urheilukauppaan ja perheen isä sanoi, että se on lähellä Ranskan Lilleä no ajattelin, että pysymme silti Belgian rajojen sisällä. No sitten ranskan rekkareilla varustellut autot lisääntyivät hieman liikaa ja takaisin tullessa hoksasinkin sellaisen Belgique-merkin jossa koreili EU-tähdet. Olimme siis käyneet ranskan puolella.

Mitä otsikkoon tulee niin nyt perhe ja kaverit saavat nauraa ja ihmetelle, koska Iida on alkanut urheilemaan! En valehtele vaan olen ihan oikeasti alkanut juoksemaan ja siksi lähdinkin tuonne urheilukauppaan, koska tarvitsin juoksemiseen paremmat housut kollarit on vähän huonot, kun niissä ei ole edes taskuja. Kengät kävin ostamassa viime viikolla ja koe hölkkäilin ne sunnuntaina ja nyt olen sitten tiistaina ja tänään käynyt juoksemassa.
 Jättimäisesti urheilukaupasta löytyi tuollaiset capri-mittaiset kevyet housut sitä varten, että voin talveksi valita jonkun sisätiloissa tapahtuvan liikunnan. Sitten tuollainen ihmeellinen urheilu t-paita.
 Juoksemista varten tällainen pitkähihainen verkkatakin tapainen, koska huppari ei ollut niin hirveän hyvä.
 Toinen t-paita piti tietenkin saada pinkkinä. 

 Ja sitten ne itse housut. Tällaiset löysin alle kolmella kympillä. Kaupan joku oma merkki Kalenji. Myös paidan ja pitkähihainen ovat samaa merkkiä. Ostin myös sukkia, mutta niitä tuskin kukaan haluaa nähdä.


Kengät ostin siis jo viime viikolla. Asis-merkkiset, koska sellaiset oli kotonakin (niillä ei kyllä paljoa juostu heh). Hyviltä ovat tähän asti tuntuneet, eikä satasen hintakaan kovin paha ole hyvistä kengistä.

 Eilen ostin myös herkkulaatikkoon uutta sisältöä, koska äidin lähettämät Fazerin ja Pandan suklaat ja karkit ovat puolikasta missä äx pussia lukuunottamatta menneet jo parempiin suihin. Tajuatteko millainen vaikeus oli valitan tällaisen paketin ja sellaisen jumbo Milka-patukka paketin väliltä, kun molemmilla oli hintaa vain se kolmisen euroa. Niin ja arvatkaa kuka joutuu jo huomenna ostamaan lisää naposteltavaa, koska kinder-patukat ovat huvenneet jo mukavasti köh köh.
Koska Hanna sai viime viikolla lahjansa voin paljastaa sen nyt myös teille. Hanski sai löytää hyvin teipatusta paketista tällaisen metallisen rasian, jossa oli minun itse valitsemiani suklaita. Olivat kuulemma hyviä, pitää joskus ostaa ihan omaksi maisteltavaksi. Lisäksi, koska piti olla jotain käytännöllistäkin niin ostin tyyriistä Tintti-kaupasta lasinalusia.

Että sellaista. Huomenna melkein kuin vapaapäivä, koska tytöt menevät mummolaan päiväksi ja minä aion lepuutella, katsoa supernaturalia, pyöräillä kauppaan ostamaan mutusteltavaa ja skypetellä papan ja mummon kanssa.

1 kommentti :